Etusivu
Tiimi
Autot
Kilpailukalenteri
Kisatarinat ja -kuvat
Galleria
Videot
Muu kalusto
Yhteistyökumppanit

Road trip Fun Run 2016 Vuokatti


Kaikki alkoi marraskuisena iltana 2015 kotisaunan lauteilla, missä yleensäkin kaikki nerokkaat ideat ovat syntyneet. Mustang kerhon päätapahtuma olisi tulevana heinäkuussa Vuokatissa, ja sinnehän pitäisi ehdottomasti päästä lähtemään jo kuusi vuotta palasina ladossa maanneella -67 JXA-26 Mustangilla. Ja ettei vain homma menisi liian helpoksi, reissu päätettiin vetää viikon mittaisena äijäreissuna pitkin itärajaa sodanajan paikkoja katsellen. Reissuporukkaa ei paljoa tarvinnut houkutella ja jo joulukuussa siirrettiin JXA puolikilometriä kohti etelää, lämpimämmän tallin toivossa. Jannen häärätessä päämekaanikkona, talli-iltoja kertyikin melkoinen määrä, koska seisominen oli tehnyt autolle tehtävänsä, samoin kuin osia oli kadonnut aikojen saatossa.
Viimein koitti aika, jolloin pikkulinnut aloittivat karjumisen puiden oksilla, pesän rakentamisen toivossa. Oli toukokuu ja aika koittaa onneaan leimakonttorille. Leimahan sieltä napsahti, joten nyt päästiin ajamaan pikkuvikoja pois ja säätöjä kohdalleen. Kilometrejä kertyikin ennen reissua kiitettävästi pitkin tapahtumia, samoin paljon pikkuvikoja jäi tallin nurkkaan. Reissuajankohdaksi asettui 23.7 - 31.7.2016. Reissu aloitettiin Hirsilästä lauantaiaamuna, ja päätöspaikka olisi Vuokatissa FMOC:n Fun Run tapahtumassa, josta palattaisiin suoraa moottorimarssia takaisin kotiin seuraavan viikon sunnuntaina. Navigoinnin apuna oli ylen sivuilta bongattu karttasivu, jossa esiteltiin sodanajan paikkoja maastossa.
Karttalinkki

Lauantai päivä #1.

Puolenpäivän aikaan porukka saatiin kasaan ja suoritettua tarviketetristä Mustangin takaluukkuun. Seikkailu oli alkanut, kun Petri suuntasi Mustangin sotavalot kohti Eräjärveä. Ensimmäinen sotabongaus oli jo Kuhmalahdella, jossa paikallisen työmiestalon seinässä oli kyltti: "Tältä paikalta 13.10.1939 lähtivät Kuhmalahden miehet isänmaataan puolustamaan sekä uudelleen 18.6.1941 Isänmaa kutsui. Tämän he täyttivät. Sotaveteraanit -85" Matka jatkui pysähtymättä Asikkalaan, jossa netin kertoman mukaan oli tapahtumaa ollut jonkin verran. Tässä muutama mielenkiintoinen tapahtuma tien varresta:
Vähän Eskolan mutkasta etelään päin on lepikon keskellä iso, 1900-luvulla halkaistu Aunekivi. Sen kyljessä on 18.7.1982 paljastettu laatta, joka kertoo Verhon verilöylyyn johtaneen petollisen sopimuksen tekemisestä 13.1.1597. Paitsi että laatassa kivi on nimetty Nuijakiveksi, laatta lienee väärän kiven kyljessä. Toivo Jalli on selostanut asiaa kirjassaan Nuijamiehestä nuijasotaan (s. 286). Siinä on myös tarina Aunesta, jonka mukaan kivi on saanut nimensä.
Paikka josta Padasjoen komppania (3/JR6) lähti 13.10.1939 YH-harjoituksiin ja saman tien talvisotaan. Kallio-Kipailan talo, jonka kellarissa piileksi talon isäntä jatkosodan lopusta 1960-luvulle saakka. Padasjoella oli kaksi samannimistä miestä, Toinen näistä vangittiin, mutta vapautettiin. Toinen meni maan alle eli kotitalonsa kellariin, josta hän 1960-luvun alussa ilmestyi kylälle, kun piti tulla hakemaan apua tulipalon sammuttamiseen.
Asikkalasta Pulkkilanharjulle ottamaan ensimmäinen pitstop jossa sorruttiin osto kahviin ja pullaan josta suunta pikkuteitä pitkin kohti Mikkeliä, jossa suunnitelmissa oli tutustua Kajaanin linnaan ennen Kimmolle syömään ja saunomaan menemistä. Lähempänä Mikkeliä päästiin ajamaan pätkän matkaa moottoritien väärää puolta tietöiden takia. Jännä kokemus... Viimein rehvattiin Kimmon pikkukakkonen Mikkelin satamassa ka...hvin merkeissä. Kaupan kautta täydennyksiä hakien huomattiin paikallisen asvaltin olevan paikoin helposti savuavaa. Lyhyen siirtymän jälkeen päästiin siirtymään pääasiaan, eli grillin kimppuun ja marinoitumaan saunan lauteille.

Sunnuntai Päivä #2.

Aikaisin aamusta oli koko porukka intoa piukassa hereillä ja suuntaamassa maantielle valtavan aamiaisen jälkeen. Hetken epätoivoisesti kartoista etsien Kajaanin linnaa sitä kuitenkaan koskaan Mikkelistä löytämättä päätettiin ottaa suunta kohti itää, kunhan saatiin ensin lopetettu itsemme takaraivoon taputtaminen. Nelinumeroisia teitä pitkin ajellen ja komeita maisemia huokaillen cruisailtiin kohti auringon nousua rauhallisella otteella kunnes vastaan tuli seuraava kartta merkintä. Jatkosodan aikainen Puumalan lentokenttä on alun perin rakennettu sotilaskäyttöön. Kenttä on puolustusvoimien tietokortin mukaan ollut käyttökelpoinen sotilaskoneille 6.7.1935 alkaen. Tuon ajan vaatimusten mukaan kenttä on ollut pyöreä mahdollistaen aina laskeutumisen vastatuuleen. Kentän halkaisija oli noin 700 metriä. Kenttä on myöhemmin saanut nykyisen muotonsa. Toiminta on kuitenkin hiipunut, eikä kenttä ole enää virallisten lentopaikkojen joukossa..
Kentällä pakollinen pönötyskuva ja matka sai jatkua kohti Puumalaa. Pitkälle ei päästy, kun Sahalahdessa parkkipaikalla lauma vanhoja autoja aiheutti voimakkaita jarrutus toimenpiteitä ja veivaamista Mustangia ympäri katsomaan mistä oli kyse. Paikalla oli Peugeot kerhon ajoneuvoja, jotka oli Puumalan toisessa veteraaniajossa Sahalahden vanhan myllyn maisemissa. Itse maisemissa ei ollut valittamista, komeissa maisemissa olivat pösöt rivissä. No myönnettäköön, olihan ne pösötkin komeita kun olivat riittävän iäkkäitä.
Viimein saavutimme moottorimarssillamme Puumalan keskustan ja samantien bongaus parkkipaikalla olevasta Mustangista. Auton vieressä, vaakatasossa huilaava autokunta oli selvästi edellispäivänä ollut Pistohiekka cruisingien jälkibileissä, joten emme katsoneet tarpeelliseksi käydä häiriköimässä. Auto siis parkkiin keskustaan ja jalkautuminen tiedustelemaan alueelta löytyvää bunkkeri kantaa. Ensin löytyi muutama entisöimätön, mutta kun aukaisi silmät huomasi opasteet entisöityyn bunkkeriin. Sen verran alueen vanhat bunkkerit sijoittuivat ristitulitus asemiksi, että huono on järven puolelta vihulaisen lähestyä kylää.
Pitihän sitä soluttautua paikallisten turistien sekaan räpsimään valokuvia nähtävyyksistä. Keskustaa ympäri tallustaessa korvaan pisti runsaslukuisten heinäsirkkojen kovaäänin karjunta heinikoissa. Ääntely oli sen verran kovaa, että emme olleet halukkaita tutkimaan villieläinten kokoluokkaa, tai niiden raatelu kykyä. Nälkä rupesi ajamaan retkuetta takaisin tien päälle etsimään sopivaa kivenkoloa soppakeittimelle. Sellainen löytyikin heti kylän laidalta, komealta järvinäköalalta Puumalaan. Hernari kattilaan, lähimaastosta muutama kanttarelli sekaan antamaan väriä ajatuksille, ja marinaadiksi olut sekaan. Nam, tälläistä keittoa ei mistään ravintolasta saa edes rahalla!
Ravintoympyrät kireänä suunta haiveille suuntana itä, määränpää: tuntematon, kunnes tietokoneelta löytyi seuraava kohde: Kummakivi. Se on Ruokolahdella sijaitseva seitsemän metriä pitkä siirtolohkare, joka lepää kuperalla kallioalustalla niin, että kosketuspintaa on hyvin vähän. Kivi ei kuitenkaan liiku, toisin kuin ihmisvoimin liikuteltavissa olevat kiikkuvat lohkareet. Kummakivi rauhoitettiin vuonna 1962. Kiven päällä kasvaa noin 30-vuotias, kaksilatvainen mänty. Netin kertoman mukaan se on vaikea löytää eikä sitä ole moni käynyt katsomassa. Jos se on netissä, onhan sen oltava totta. Tosin paikalle vievät opasteet eivät olleet tietoisia asiasta, saatikka paikalla pällistelevät linja-autolastillinen USSR desantteja.
Paluu takaisin maantielle, jossa seuraavat kilometrit kuunneltiin 80 nopeudessa avoimista ikkunoista V8 murinan ohella viehkeästi penkalla sirittäviä heinäsirkkoja. Ilmeisesti kuulo ei ainakaan vielä heikentynyt vaikka aina pysähtyessä korvissa soikin vesiputouksen pauhu. Seuraava pysähdyspaikka löytyikin pienen ajon jälkeen. Bunkkeri juoksuhautoineen hakkuuaukean keskellä. Kyltti varoitti lattialla ajoittain lumen sulamisista johtuvasta tulvimisesta. Senpä takia varmaan nytkin oli vettä lattialla kymmenisen senttiä. Vierestä löytyi myös salpalinjan panssariesteitä. Yli lentänyt heko ei aiheuttanut ilmasuojautumista, mutta ennakoita haettiin jo kohdilleen.
Seuraava siirtymä oli tarkoitus suorittaa Punkaharjulle ja Savonlinnaan, koska välimaastossa ei mielenkiintoisia kohteita ollut. Matkaa oli kuitenkin sen verran että päätettiin ottaa cruising vaihteesta seuraava käyttöön. Punkaharjun kohdalla päätettiin jarrutella levähdyspaikalle murkinoimaan ennen Savonlinnaan siirtymistä. Tuskin oltiin saatu Mustang pysäytettyä, kun viereen kurvasi kolmipyttyinen vanha 500cc Kawasaki. "Sainpas teidät kiinni!" olivat ensi kommentit, jotka pistivät heti miettimään mitä me nyt ollaan suoritettu. Moottoripyöräentisöijä oli bongannut meidät jossain edellisissä risteyksissä ja päätti lähteä jutulle ja ajanut meidät kiinni naru kireällä. Hetken artikuloiden tanskalaismurteella suu täynnä murkinaa, saimme kutsun tutustua hänen talliinsa. Samalla meille löytyi yöpymispaikka paikalliselta kodalta joka oli vain paikallisten tiedossa. Ei siinä kauaa tarvinnut miettiä tehdäkö pikainen suunnitelmien muutos lähteä museoon vaiko kodalle grillaamaan. Kaupassa tehdyn varusteiden täydennyksen jälkeen tutustumaan komeisiin entisöityihin moottoripyöriin. Mustang teki harrastajaan vaikutuksen, eikä yhtään ihmetytä vaikka kaveri vielä joskus uudestaan tavataankin jossain Mustang tapahtumassa omalla Mustangillaan. Vesipullojen täyttö ja nauttimaan iltapalaa järven rantaan siistille kodalle. Elämä hymyilee!

Maanantai Päivä #3.

Vaikka olosuhteet olivatkin kohdallaan yön viettoon, jostain syystä koko porukka nukkui todella huonosti ja aamu lyö päin pläsiä kuin miljoona tiskirättiä. Nuotio tulille ja aamukahvit porisemaan. Aamupalan valmistuminen frangiassa pitkittyi joten pannu uudestaan nuotion ritilälle, johon se tietysti unohtui vähän liian kauaksi aikaa. Ruuan jälkeen hyvin keitettyä pannukahvia kohti ääntä ja silmistä tuntuvat ainakin rähmät lähtevän. Kahvi on edelleen mustaa vaikka seassa on kourallinen sokeria ja litra maitoa, jännä nähdä mitä suolisto juomasta tykkää, kun vessaahan ei luonnollisesti paikalla ole. Ampiaisia pörrää paikalla, ja yksi päättää suorittaa pakkolaskun suoraan kahvimukiin. Pimppari suorittaa kolme vetoa mukissa ennen kuin henki kaikkoaa ruumiista. Nyt voidaan puhua jo tummapaahdosta!
Takaluukku tetriksen jälkeen miehistö sovitellaan ajoneuvoon ja suunnataan tennarinkärjet kohti Savonlinnaa ja Olavinlinnaa. Onhan sekin ollut sotilaskohde. Netti tietää varoitella parkkiongelmista alueella, eikä läheltä parkkipaikkaa löydykään. Vähänmatkan päästä löytyy vapaa ruutu P-alueelta missä on lisäkilpi asuntovaunuille. Ymmärrettiin asia niin että kiimaliiteritkin saa poksutella kaasujaan tällä alueella, ja meillä on tavaraa autossa kuin paremmallakin rahtarilla joten kalusto parkkiin ja jalkautuminen maastoon oli tosiasia. Lyhyt siirtymä Olavinlinnaan ja opastetulle kiertokäynnille linnan holveihin. Katsellessa muuraus jälkeä, ei voi kuin todeta ettei vatupassit ole olleet ihan viimeaikoina kalibroitavina, eikä torneja ole rakennettu kieltolain aikana... Mutta pala linnan historiaa:
Olavinlinnan perusti vuonna 1475 tanskalaissyntyinen ritari Erik Akselinpoika Tott, joka tuolloin toimi Viipurin käskynhaltijana. Paikka linnalle valittiin puolustuksen näkökulmasta; jyrkkä kalliosaari kohoaa vuolaan virran keskeltä kahden vesireitin risteyskohdassa. Vihollisen oli vaikea lähestyä linnaa, jonka lisäksi vesitietä pystyttiin hyödyntämään linnaan tarvittavien rakennustarvikkeiden kuljetuksessa. Ennen varsinaisen kivilinnan rakentamista kalliolle jouduttiin pystyttämään puiset varustukset suojaamaan linnan rakentajia, jotka heti rakennustöiden alettua joutuivat venäläissotilaiden hyökkäyksien kohteeksi. Olavinlinnan puoluskyky joutui jo varsin varhain koetukselle, sillä vuonna 1495 puhjenneen sodan jälkeen venäläisjoukot tekivät Olavinlinnaa kohtaan useita hyökkäyksiä. Sekä 1500- että 1600-luvuilla linnassa jouduttiin tämän tästä sotatoimiin. Suuren Pohjan sodan vaikutukset ulottuivat Olavinlinnaankin, ja kesällä 1714 valta vaihtui linnassa ensimmäisen kerran linnan antautuessa venäläisille ankaran piirityksen päätteeksi. Erimielisyydet linnan omistuksesta kuitenkin jatkuivat ja niinpä vuonna 1721 solmitussa Uudenkaupungin rauhassa linna palautettiin takaisin ruotsalaisille. Kun linna lopulta 1700-luvulla käytyjen monien taisteluiden jälkeen vuonna 1743 solmitussa Turun rauhassa jäi venäläisten haltuun, ryhtyivät venäläiset mittaviin rakennustöihin linnan puolustuskyvyn parantamiseksi. Tuosta kaudesta ovat todistuksena linnan kulmikkaat bastionit. Linnassa toimi varuskunta aina vuoteen 1847.
Se mikä meihin teki vaikutuksen oli tietenkin Suomi huumori. Sitä löytyi niin linnan sisältä kuin ulkoseiniltäkin. Ulkonemat linnan seinissä eivät olleet vartiokäyttöön, vaan suoraan pommitukseen alla pällistelleille vihulaisille. Linnaan vievä silta oli moottorikäyttöinen kääntösilta, joka saikin väistyä sivuun kanavassa risteilleelle tankkerille. Linnan ulkopuolella oli parit muistomerkit, Kollaan talvisota sekä Olavinlinnan perustajan patsas. Samoin paikalla oli museo, jossa oli paljon laivojen pienoismalleja sekä paljon vanhaa asiaa Savonlinnasta. Rannassa aikamme ihmeteltyämme entisöityä höyrylaivaa joka oli kerinnyt köllötellä järven pohjassa reilut 100 vuotta ennen restaurointia rupesi nälkä ajamaan retkuetta takaisin Mustangin takaluukun luo. Matkalla autolle vastaan tallusteli ala-asteen äidinkielenopettajan näköinen vanhapiika elämäänsä kyllästyneenä lappuliisan vaatteet päällä. Senhän arvasi välittömästi, mitä tuo metrineljäkymmentä senttiä murisevaa virkaintoa oli käynyt autollemme tekemässä. Terveiset löytyi tuulilasilta, ei ollut sitten kelpuuttanut Mustangia asuntovaunuksi. Miehistön tankkaus ja otimme tapauksesta opiksemme, ei enää isoja keskustoja, pysytään siellä sivuteillä mistä löytyy parhaat kohteet.
Getövei in Savonlinna pantiin käytäntöön ja muutamalla ryydloikalla olimme takaisin maaseudun maisemissa ennen kuin viidettä vaihdetta kerittiin syöttää sisään. Seuraava kohde olisi Liperi ja siinä välissä oli pakko päästä lossille. Ennen lossille menoa netin kertoman mukaan sivussa päätiestä, pellon kulmassa olisi entisöityä korsua ja juoksuhautaa. Aikamme metsässä kirmaillessamme mitään löytämättä totesimme tämän olevan tyhjä arpa. Ei minkäänlaisia jälkiä sotarakenteista. Matkalla takaisin isolle tielle jäi yksi opaskyltti kovin mietityttään miehistöä, oltiinko sittenkin käyty väärän tien päässä kun edellisessä tiehaarassa oli tissit liikenneopasmerkki. Vastahan sitä oli äijäporukalla kolme päivää reissattu... Tultiin kuitenkin Arvinsalmen lossille, ja sillä vesistön yli. Harvinaiseksi rupeavat nämäkin laitteet käymään, joten tulihan koettua sekin Mustangilla.
Suunnaksi otettiin Liperi, jossa käytiin kahvittelemassa sukulaisissa joita ei oltu nähty 20 vuoteen. Kahvi oli sen verran maukasta ja huomattavasti vaaleampi paahtoista kuin meidän keitokset, joten sitä nautittiinkin sitten seuraavat tunnit. Olisihan sitä mielellään turissut pidempäänkin, mutta sivutiet kutsui autokuntaa jatkamaan matkaa eteenpäin. Olihan vielä paljon kierrettävää.
Seuraava evästystauko pidettiin Joensuun bunkkerimuseossa, Marjalan linnoitteella. Paikalla paljon juoksuhautoja, rekvisiittaa ja bunkkereita jotka tosin olivat lukossa koska emme olleet virka-aikana liikkeellä. Sopat kiehuman ulkoilma kanttiinissa ja kameran kanssa tetsaamaan juoksuhautoja läpi. Vyöryttää ei tarvinnut, ainoa vihollinen -nälkä- saatiin selätettyä Peten maukkailla pöperöillä. Sen verran keskeneräiset rakenteet jäivät ahdistamaan, että rakennettiin siinä joutessamme parikymmentä metriä uutta juoksuhautaa.
Kello rupesi vetelemään iltaa, joten suunnaksi otettiin Lieksa ja siellä oleva mökkivarustus. Matkalla tuli vastaan jokerikortti, mistä nettikään ei tiennyt mitään. Kyseessä oli Lauri Törnin ja hänen komppaniansa alikersantin Arvo Männistön tekemä asekätkö. He olivat rakentaneet kallionkoloon jemman lokakuun pimeänä yönä 1944. He ottivat yksikkönsä kotiuttamisen yhteydessä vapautuvasta sotavarustuksesta materiaalia, jonka siirsivät kantaen majoitusalueelta kätköön kolmen kilometrin matkan. Kätkössä oli 10 asetta, 36 käsikranaattia sekä tuhansia panoksia. Männistö valvoi kätköä tarkastuskäynnein. 1993 hän paljasti jemman viranomaisille ja materiaali palautettiin puolustusvoimien haltuun. Ilta olikin jo hyvin pitkällä kun päästiin Mustang sammuttamaan mökin pihaan. Jauhokaapelien tummetessa ulkogrillissä kilpaa hiipuvan miehistön voitiin vain todeta tämän reissun olevan hienointa mitä on tehty aikoihin!

Tiistai Päivä #4.

Aamu alkoi aikaisin, ja heti oli soppakulhot tulilla. Reissun teemaksi oli muodostumassa syöminen, ja hyvin. Tälläisiä lasteja ei työpäivinä oltu vedetty, mutta kyllä jaksoi kimpoilla juoksuhaudoissa kun ravintoympyrän täyttäminen oli kunnossa. Suunnaksi otettiin Lieksan keskusta, josta pieniä sivuteitä kohti Nurmesta. Tie seurasi rautatietä, tosin kaikkea muuta kuin suoraan. Noin parikymmentä tasoristeystä myöhemmin tultiin pieneen kaivoskylään nimeltä Mätäsvaara. Ensin meinattiin ajaa kylmästi ohi, mutta netin kertoman mukaan alueella oli ollut toimintaa jatkosodassa eikä meillä ollut kiirettä mihinkään niin päätettiin käydä pällistelemässä. Ja kyllä kannatti! Todella hieno paikka.
Toisen maailmansodan aikainen molybdeenikaivos 1939-1947. -39 korpeen noussut kaivoskylä, tuotantorakenteet, asunnot ja palvelurakennukset. Toisen maailmansodan tarpeisiin, tuotti molybdeeniä joka paransi teräksen laatua. Saksaan meni huomattavat määrät kaivoksen tuottamaa molybdeenisulfidia jatkosodan aikana. Kaivosrakenteet lukuun ottamatta jalustoja ovat purettu mutta rakennuskanta on edelleen käytössä. Maan alla n.8 km. luolastoa. Läheisellä Konnanvaaralla on sijainnut ilmatorjunta-asema. Viereisellä P-paikkalla oli Kaivostoiminnasta ylimääräiseksi jäänyttä valkoista kvartsi hiekkaa joka oli kuin tehty Mustangin kuvauksia varten. Kuvat otettiin ja keski-ikäinen pikkulapsi hyppäsi ratin taakse ja paskarinkiähän siinä päädyttiin pyörittämään. Takahampaat saatiin tuuletettua ja rauhallinen eteneminen kohti Nurmesta sai jatkua.
Nurmeksesta löytyi kesken jäänyt varustus, jolle aika oli kerinnyt jo antaa niskalaukauksen. Hernesopat saatiin kuitenkin paikalla keiteltyä, joten taas oli hyvä lähteä vattanahka kireällä kirmailemaan juoksuhautoja Salpalinjan tukikohtaan. Paikalle vei hyvin kapea ja huonokuntoinen tie ja yllätykseksi tien päässä ei sitten ollutkaan kääntöpaikkaa. Meitä se ei juurikaan haitannut, Mustang ei käänny kuin kaasulla ja pari perunauraa myöhemmin keula näyttikin tulosuuntaan. Aikamme paikkaan tutustuttuamme pidettiin pikapalaveri ja suunnattiin Pielisen Karjalaan, eli Bomba torille. Turisti infon kaverin kanssa höpöteltiin pitkään ja katseltiin sodanaikaisia kuvia Karjalasta.
Seuraava pitstoppi oli paluumatkalla Lieksaan olevan tien varressa. Harrasteralli Ry.n Pj. Asko Eronen oli suostuvainen ottamaan meidät tarkastamaan harrastetilat kotiranchillaan. Ja minkälaisia aarteita sieltä löytyikään! Entinen Escort harrasta haukkoi henkeä tonttia kierrellessään. Ihan sama mihin puskaan kurkkasi, siellä köllötteli vanhakoppanen. Bongasimme noin 40 vanhaa Fordia. Joillekin meistä iski jälleen vanhakoppa kuume, johon on vain yksi lääke. Hetken itse itseään lompakolla ympäri korvia läiskien, pääsimme poistumaan paikalta ilman yhtäkään ostotarjousta. Voi, kuinka hienoja harrastelaitteita ihmisillä onkaan. Päivä oli pulkassa ja Mustangissa matkalla takaisin mökille mitäpä muutakaan kuin kokkaamaan ruokaa ja painamaan pienet pellavapäämme pehmoiseen tyynyyn.

Keskiviikko Päivä #5.

Aamu jolloin oli aika jättää mukavuudet taakse ja suunnata kohti pohjoista paikkoihin, missä oli ollut kovat rähinät päällä. Tukevan aamupalan jälkeen tietysti. Yhden ajoneuvon convoy pysäytettiin Rukajärventiellä Änäkäisissä, missä olikin nähtävää koko rahalla. Rajalle oli matkaa viivytysasemasta 8km. Änäkäisen viivytysasema kenttälinnoitettiin ylimääräiset harjoitukset aikana 10.10. - 30.11.1939. Linnoitustyöt suoritti pääosin paikallinen erillispataljoona 13 Varsinaiset taisteluasemat rakennettiin Kivivaarantien suunnalla Änäkäisen vesistön länsirannalle ja tien eteläpuolella Vornasenvaaraan. Asemaan saatiin syvyyttä rakentamalla etuasema vajaa 300 metriä pääaseman eteen ja vastaanottoasema Laklajoen länsipuolelle. Asemaan ehdittiin ennen sotaa rakentaa taisteluhaudat ja pesäkkeet, tärkeille alueille yhdyshautoja, katetut konekivääripesäkkeet tien suunnalla sekä piikkilankaesteitä aseman eteen. Panssariesteiksi siirrettiin pää- ja etuaseman eteen irtokivilohkareita ja aseman eturinteeseen kaivettiin puilla verhottuja rinneleikkauksia (pystyeste). Suojakorsujen rakentaminen jäi sodan alkaessa kesken, joten osittain maahan kaivetut teltat olivat ainoa lepopaikka viivytystaistelujen aikana. Vähän syrjemmästä löytyi kivilouhos, mistä on lohkottu panssariesteitä alueelle. Välirauhan aikana rakennettiin Salpalinjan etuasema johon kuului mm. massiivinen luola, joka oli suljettu koska peräpään rakenteet olivat romahtaneet.
Matka jatkui Kuhmoon, jossa ensimmäisenä laitettiin Luvelahdessa frangia tulille ja nälkäiset matkaajat saatiin tankattua paarmojen katsellessa. Netin kertoman mukaan läheinen metsä pitää sisällään sodanaikaista romua, ja pitihän meidän tehdä maastotiedustelu asian tiimoilta. Ainoa esine mikä löytyi oli ruosteinen hevosenkenkä ilman hevosta, vaikka paikalla oli käyty ankaria taisteluita talvisodassa. Netti ei kertonut, miten hevoselle oli käynyt, joten jatkoimme matkaa muutamaan kilometrin eteenpäin Kannakselle, jossa motti oli säilynyt sodan loppuun asti. 1984 Kainuun prikaati kunnosti harjoitustyönä korsun, konekivääripesäkkeen ja pätkän juoksuhautaa. Kuhmon kaupunki kunnosti paikkoja 1997-1999.
Vuolaan kosken rannasta löytyi Niskankosken ratasmylly joka oli rakennettu 1947. Lähistöllä oli välirauhan aikana ollut majoittuneena parakkeihin komppania. Sodan loputtua parakit huutokaupattiin, ja niistä saatiin valmiit hirret myllyyn. Matkalla pohjoiseen netti ilmoitti Jyrkänkoskella olevan sotamuistomerkin. Yllättäen paikalta löytyikin räjäytetty vanha silta, juoksuhautaa, bunkkeria, panssarivaunu sekä pitkä rivi tykkejä. Nähtävää ja kuvattavaa oli siis helposti pariksi tunniksi. Jyrkänkoskelle rakennettiin talvisodan aikana Jyrkänkosken puolustusasema, jonka tehtävänä oli pysäyttää Neuvostoliiton eteneminen kohti maan sisäosia.
Syksyllä 1939 Ylimääräisen harjoituksen aikana aloitettiin Jyrkänkosken puolustusaseman rakentaminen. Sodan sytyttyä rakentaminen jäi kesken rakentajien siirryttyä puolustamaan rajaa. Puna-armeija eteni ja suomalalaiset vetäytyivät joulukuussa -39 Jyrkänkosken puolustusasemaan. Varsinaisia taisteluita ei paikalla ollut, mutta aivan aseman läheisyydessä muutaman kilometrin päässä Hotavaarassa taistelut olivat varsin kiivaita. Neuvostoliiton eteneminen saatiin pysäytettyä. Sotien jälkeen puolustusasema purettiin ja osin ne lahosivat paikalleen. Kesällä -95-96 keskeiset osat rakennettiin uudelleen alkuperäisille paikoille.
Alkava rajuilma ajoi lopulta retkueen takaisin maantielle, ja taisi olla nälälläkin taas jotain asian kanssa tekemistä. Pitkään saikin kurmoottaa Mustangia pitkin pikipintaa ennen kuin tien vierestä löytyi sovelias paikka valmistaa apetta. Komealla järvinäköalalla varustettu levähdyspaikka oli kuin postikortista: "Terveisiä rajalta, täällä kuikka karjuu taustalla lemmenkipeänä puutettaan, raihnainen vanha Ford keskellä kaikki luukut leveillään parkissa samalla kun kolme viikon metsässä elänyttä gotleettia paistaa makkaraa kertakäyttögrillillä." Makkala oli hyvaa luakaa, joten suuntima otettiin kohti Raatteentietä.
Ilta oli jo pitkällä, kun saavuttiin Raatteentien museolle. Pihassa juoksentelee laumoittain teinejä nenät kiinni kännyköissä. Oli selvää mitä oli tapahtumassa, Raatteentiellä taistellaan!! Pokemon war 2016, newer forget. Museo kun kerran oli vielä avoinna, käytiin tutustumassa talvisotanäyttelyyn. Kalustoa ja tarinoita oli hyvin esillä sekä puolituntinen videoesittely Raatteentien taistelusta oli hyvin tehty. Meinattiin käydä vielä muistomerkillä, mutta aloitteleva vesisade sai meidät etsimään yömajoitusta lähialueelta ja siirtää muistomerkin kunnioitus seuraavaan päivään. Pokemon taistelijatkin olivat paenneet tihkusadetta puolustusasemiin Jettoihinsa ja Nissaneihinsa tarkkailemaan monitoreja.
Kartan mukaan lähimaastossa oli kaksi laavua. Arvottiin kauempi jota lähdettiin tarkistamaan. Lupaava paikka, pitkospuita, järvi eikä ketään missään. Paikan päälle päästyämme löytyi laavu, mutta katto ei selkeästi pitänyt vettä, polttopuita ei ollut eikä rannasta olisi päässyt helposti uimaan. Palattiin takaisin autolle, josta Pete päätti lähteä tarkastamaan lähimmän laavun. Hetken päästä hän palasi takaisin ja tiedustelun tulos oli että laavu ja polttopuita löytyy. Kriteerit täyttyi, reput selkään ja muutaman sadan metrin siirtymä entisten punaisten leiripaikan lävitse rantaan. Olihan siellä laavukin, sekä hirrestä tehty kota jossa oli grillaus mahdollisuus sisällä. Ei ollut epäselvää, kummassako me yömme viettäisimme, olihan ilmankosteus käsin kosketeltava. Iltapalaa frangiasta kera muutaman ohrapirtelön ja nukkumattia ei kauaa tarvinnut odottaa.

Torstai Päivä #6.

Aamu alkoi aikaisin intoa piukassa, kohta päästäisiin vetämään kuuluisaa sorapätkää. Ensin kuitenkin perusasiat kuntoon, eli frangia tulille ja aamupuurot ja nokipannukahvit valmistumaan. Reput kun oli saatu sovitettua takaisin Mustangin takaluukkuun, käytiin talvisotamonumentilla katsomassa vaskikelloja, joita oli yksi jokaista talvisodan päivää kohden. Takaisin autolle tullessa rupesi eturenkaiden kunto huolestuttamaan. Pinta oli kulunut lähes olemattomiin pienenajan sisään. Jotain tarttis varmaan tehdä, jos ne jatkavat samaan tahtiin kulumistaan niin kotiin asti ne ei riitä. Nyt ei asialle voinut tehdä mitään joten matka sai jatkua suunnitelman mukaan.
Kamerat päälle ja Raatteentien päähän, puomille asti historiallisissa maisemissa. Tien päässä oli jatkosota näyttely sekä Raatteen vartiomuseo, mikä oli selvinnyt kuin ihmeen kaupalla. Vartiomuseo on ainoa ennen sotia rajavartiolaitoksen rakentama vartiorakennus, joka on säilynyt nykypäivään. Vartiomuseo kertoo rajavartioaseman toiminnasta ennen toista maailmansotaa. Museoksi vartiorakennus avattiin kesällä 1988. Rakennus on entisöity vuoden 1939 ulkoasuun, lisäksi sisätilat esittävät 1939 vuoden tilannetta. Talvisodan sytyttyä vartiomies oli kerinnyt tehdä puhelimella hälytyksen lähestyvästä naapurista, mutta ei kerinnyt polttaa mökkiä paetessaan lihaksia ja luoteja. Talvisodan lopussa Venäläisille tuli kiire poistua kotiin eikä he kerinneet polttaa mökkiä. -80 luvulla mökki oli ollut tyhjillään, ja purku uhan alaisena. Museoviranomaiset kävivät halaamassa taloa ja se pelastui.
Vieressä ollut jatkosota näyttely ei hirveästi uutta tietoa tarjoillut, mutta hienoja esineitä oli esillä. Täällä nautittiin toisen kerran maksulliset kahvit koko reissulla. Mustangilla käytiin heittämässä vielä sorat puomille ja lähdettiin cruisailemaan Raatteentietä takaisin aina Purasjoen puolustusasemalle, jossa oli entisöityjä juoksuhautoja, bunkkereita ja panssariesteitä. Janne juoksi videokameran kanssa juoksuhautoja saaden suoraa käpytulta niskaansa, ja me muut räpsimme kuvia minkä kerkesimme. Seuraava stoppi oli vähän matkanpäässä oleva Raatteentien muistomerkki ja pieni pätkä alkuperäistä Raatteentietä. Kapeaa ränniä on tie ollut talvisodassa, ei siellä hirveästi ole u-käännöksiä ajeltu. Vaikka kyllä se Mustang täälläkin saatiin ympäri.
Raatteentie jatkui asfalttitienä kohti Suomussalmea, jossa P-paikalla otettiin lähimaasto haltuun ja teurastettiin pari pakettia luonnonsuoleen pakattua lihan kuvaus tahnaa henkemme pitimiksi. Suunta jatkui kohti Kajaania ja seuraavaksi käytiin katsastamassa Ristijärven lottamuseo. Sieltä suoraan Kajaaniin, josta vihdoin löytyi etsimämme Kajaanin linna. Linnan P-paikalta löytyi jääkärien muistomerkki sekä heidän käyttämä rakennus.
Linnan jäänteet olivatkin odotettua paremmassa kunnossa, ja niitä pääsi vapaasti ihmettelemään. Nykyään linnanraunioiden yli menee maantiesilta, mikä tekeekin teineille ihanteellisen paikan maistella sivistyneesti ohraisia juomia, samanikäisessä seurassa seurustellen filosofisesti elämän tarkoituksesta. Kajaanin linnan antautumisesta ja räjäytyksestä suuren Pohjan sodan aikana tulee tänä vuonna kuluneeksi 300 vuotta. Ennen linnan räjäytystä oli jo käynnissä suuri Pohjan sota, joka tunnetaan myös isovihan nimellä. 1700-luvun alussa Kajaanin linnan muurien ja kattojen päälle koottiin turvetta, jolla pyrittiin estämään muurien sortuminen vihollisten tykkien laukoessa. Talvella 1716 koko Kajaanin kaupunki oli jo tyhjentynyt asukkaista, jotka olivat lähteneet pakoon. Ne muutamat, jotka eivät halunneet lähteä pakoon, menivät linnaan vihollista suojaan.
Viholliset vartioivat linnaa jatkuvasti, jotta kukaan ei pääsisi linnaan eikä pois sieltä. Kerrotaan, että vihollisjoukkojen sotilaita olisi ollut tuhansia. Talvella 1716 linnassa ollut 50 hengen joukko antautui ja luovutti linnan venäläisille. Venäläiset räjäyttivät linnan sen omalla ruudilla, jota säilytettiin linnassa. Muurit sortuivat, ja muureille ja katolle kootun turpeen ja mullan takia linna näytti räjähdyksen jälkeen lähinnä kukkulalta. Me löydettiin linnan ulkomuurilta käytössä ollut varuskunta, jonka puolustajat antoivat kaikkensa oman linnoituksensa suojaamiseksi. Heillä oli jopa oma lennosto hävittäjineen. Linnan jälkeen turisteina nauttimaan jätskit satamaan ja etsimään seuraavan yön majoitusta. Yllätyksenä käyttökelpoisia laavuja ei niin vaan löytynytkään joten päätettiin ottaa suunta Vuokattiin. Siellä hotellilla ei vielä muita Mustangeja hirveästi ollut, eikä liiemmälti meille majoituspaikkaakaan. Muutaman puhelin yhteyden jälkeen yöpaikka löytyikin Jygen kesämökiltä Ristijärveltä. Vastahan siitä oli ohi ajettu, joten oikoreittejä 50km mökin pihaan keittelemään frangialla soppaa ja odottelemaan isäntää paikalle. Siinähän se loppuilta meni kuin siivillä syöden, juoden ja saunoen.

Perjantai Päivä #7.

Aamulla auton pakkaus rupesi jo sujumaan, ja oltiin tien päällä taas aikaisin. No sen aamupalan jälkeen tietysti. Nyt oli eturenkaissa jäljellä enää naarmut, joten päätettiin mennä kiusaamaan Kajaanin rengasliikkeitä. Ajatuksena oli löytää takapihan romukasoista 600km kestävät renkaat ja saada ne vanteille. Ensimmäinen oli Rengaspingpogmaster jossa tiskin takana reilu 200kg hyllyvää asiakaspalvelua ilmoitti tiedusteluumme tiukkasanaisesti: EIOOO! Tennarit ympäri ja näkemiin. Vieressä oli Vianor, johon seuraavaksi selittelemään lakki kourassa tarkoitusperiämme. Aikamme tiskillä turistuamme myyjä osoittautui itsekin autoharrastajaksi ja homma oli sitä myöten selvä. Olimme päällämme takapihan romulavalla varttitunnin, ja kaksi kohtuullisen hyvä kuntoista rengasta jäi käsiimme. Mustang halliin ja gummit alle. Vanhoissa oli selkeästi kudokset antaneet periksi, ja kuluneet siksi niin nopeasti loppuun. Hinta oli neuvoteltu kohtuulliseksi, mainostarrat kylkiin ja lippikset päähän. Olimme syntyneistä kaupoista niin iloisia että pihaan ilmestyi yllättäen mustia ympyröitä kiitokseksi hyvistä kaupoista. Huutelivat vielä perään, että ollaan viiteen asti auki, jos tarvii vaihtaa taaksekin gummit...
Otettiinpa jälleen suunnaksi Vuokatti, ja ruokaahan piti taas päästä kokkaamaan. Maisemaa piti evästykseen löytyä, siispä pöräytettiin Vuokatin huipulle grillaamaan lihavartaita. Hirsilästä tuli viesti, jossa naisten autokunta lähti liikkeelle kohti Vuokattia. Road trip oli melkein siis jo ohi, nyt alkaisi FMOC.n Fun Run.
Viikonlopuksi vuokrattu majoitus huoneisto löytyi, johon päästiin tyhjentämään koko Mustangin sisältö. Sen jälkeen hotellille rakentamaan seuraavan päivän slalom kilvoittelun rataa. Ja suorittaan surinaa kavereiden terasseille.

Lauantai Päivä #8.

Aamusta tehtiin sitä parhaiten osattiin, eli syötiin. Siirryttiin hotellille turisemaan kanssaharrastajain kanssa viha-rakkaus suhteista peltilehmiämme kohtaan, josta lähdettiin siirtymään yli sadan Mustangin letkassa cruising ajona kohti Kajaanin keskustaa. Letkalle oli varattuna aivan keskustasta koko kauppakatu, joka nippanappa riittikin komean letkamme tarpeisiin. Oli siinä itse kullekin ihmeteltävää muutamaksi tunniksi, ennekuin lähdettiin poliisi saattueessa takaisin päin Vuokattia. Slalom kuljettajat ohjattiin suoraan hotellin parkkiin kun muut ajelivat pihan perälle kuvauksiin. Tunnin päästä alkaisi kilpailu, joten nyt oli mitäpä muuta kuin aika lähteä syömään.
Karvakäsi lastien jälkeen ajettiin slalom cupin neljäs osakilpailu, ja meillä oli JXA.lla kunnia puolustettavana. Oltiinhan luokka kärjessä jaetulla ykkössijalla. Kilpailujärjestäjän hommissa vierähti päivä nopeasti, ja välissä sai ajettua omatkin ajat. Toisen kierroksen jälkeen kytkinjalka lipsahti yllättäen kaasupolkimelle ja jatkettu pidonmenetys ikään kuin lipsahti vahingossa jättäen kesäterveisiä asvalttiin. Ajallisesti tuli turpaan molemmilla kierroksilla saman kaadetun keilan muodossa, ja tyytyminen oli luokan toiseen sijaan. Tapahtuman järjestäjän kanssa aikaisemmin sovittu syntärisankari kyyditys kisan jälkeen radalla sai molemmat miehet hihkumaan JXA:ssa kun pyöriteltiin valotolppaa ympäri ja heiteltiin hydraulikäkkärillä luisuja pitkin parkkipaikkaa.
Pyörittelyiden jälkeen pikainen suihku, vaatteiden vaihto ja kokoustamaan slalom työryhmän kanssa tuloksia puhtaaksi Veskun mökille. Yksimielinen tuloslaskenta löydettiin ja käytiin suorittamassa slalom palkintojen jako iltabileissä ansioituneille. Loppuilta onkin sitten historiaa, josta kiitos kuuluu Korhosen klaanille...

Sunnuntai Päivä #9.

Nyt se olisi sitten ohi. Jäljellä oli enää syöminen ja moottorimarssi Hirsilään syömään. FunRun maku suussa lähdettin ajelemaan pikkuteitä kohti etelää. Reittivalinta osui vahingossa sorateille, joita olisi ollut mukava tuupata latikaisessa elleivät ne olisi olleet todella heikossa kunnossa. Kerran pysähdyttiin syömään pitseeriaan, jossa sekundäärisen ruuan saaminen kesti kohtuuttoman kauan. Einekset eivät olleet nautintoaineita vaan todellakin ravintoaineita. Kertapysähdys vielä kahvitteluun ja oltiin perillä ilta seitsemän aikoihin kotipihassa.
Tavaroita Mustangista purkaessa oli reissusta kaikilla todella hyvä fhiilis, tämä täytyy ottaa joskus uudestaan! Kuvia otettiin kaikkiaan noin 3000kpl. Videomateriaalia on paljon ja kokemuksia koko loppuiäksi kerrottavaksi pakkopaidassa hoitajille.