Etusivu
Tiimi
Autot
Kilpailukalenteri
Kisatarinat ja -kuvat
Galleria
Videot
Muu kalusto
Yhteistyökumppanit

Hämeenkyrö sprint 18.9.2016

Hämeenkyrön Kuustenlatvantiellä ajettiin rallisprint käännetyllä ajosuunnalla aikaisempiin vuosiin nähden. Mukaan team lähti etuautoilemaan Mustangilla kolme nollaa kyljessään. Hiljainen oli Hirsilän kylätie, kun yhdessä auringon nousun kanssa lähdettiin yhdistelmällä kohti kilvoittelupaikkaa. Ohjelmassahan oli nauttia vapautuneesti soran lennätyksestä, rallimakkaraa mutustellen ja vauhdikkaita ajosuorituksia ihaillen.

Kisapaikalla oli etuautoille varattuna oma huoltoalue, ja me satuttiin olemaan viimeiset paikalle saapuneet, niin valinnanvaraa ei juurikaan enää ollut. Korkeaan nurmikkoon pressut päälle ja kilpuri parkkiin ja hakemaan rallimakkaraa. Reitti käytiin pyöräilemässä kerran ympäri ja todettiin potentiaalisia suistumispaikkoja olevan runsaasti. Kuljettajaa jännitti kuin olisi lähtenyt ajamaan kelloa vastaan, sillä kuuluttajan pikahaastattelu lähtöviivalla pisti perhoset tosissaan lentoon.

Ensimmäiselle kierrokselle lähettäjä antaa luvan poistua viivalta ja Mustang lähtee piirtämään neitseelliselle sorapinnalle ajolinjoja, joita perässä tulijat joutuvat seuraamaan. Tie on todella liukas, pinta on pelkkää irtosoraa joten soran ja pölyn määrä ilmassa on huikea. Kierros maaliin ilman ylimääräistä ohjelmaa ja ensimmäisenä suunta rallimakkaran kimppuun. Onneksi kuljettaja jäi naapurin kanssa jutulle joka huomasi Mustangin alta tulevan savua. Pikaisen tarkastuksen jälkeen oli liekkiä näkyvissä ja auton siirto pois pressulta pelasti tilanteen. Pressu oli sulanut pakoputken kohdalta puhki ja korkea heinä oli päässyt tekemään lähempää tuttavuutta kuuman putkiston kanssa.

Toiselle kierrokselle siirryttäessä oli kuuluttaja taas kiusaamassa Mustang pilottia. Perheasiat olivat jälleen kunnossa ja moottoriurheilu oli kiva harrastus. Pito oli tälle kierrokselle huikea verrattuna edelliseen. Järjestäjä oli käynyt heittämässä vedetkin radan pintaan joten pölyä ei juurikaan enää ollut. Kelloa vastaanhan eivät etuautot aja, vaan toimivat radan tarkastajina järjestäjille. Epävirallisen kellotuksen mukaan Mustang olisi kuitenkin ollut kokonais kilpailun puolivälissä.

Kalusto trailerille ja keula kohti Hirsilän tiedonpurku saunaa. Päivän mysteeriksi ainoastaan jäi, kuinka monta rallimakkaraa mahtuu urheilija nuorukaiseen.