Etusivu
Tiimi
Autot
Kilpailukalenteri
Kisatarinat ja -kuvat
Galleria
Videot
Muu kalusto
Yhteistyökumppanit

Jukojärvi harrastesprint Keuruu 28.8.2016

Vuosi kerkesi kulua viime kerrasta, kun ralliponia oltiin päästy kurmoottamaan soralla. Keuruun kilpailu oli ollut suunnitelmissa päästä ajamaan jo pitkän aikaa, mutta lompakko antoi puolestamme kielteisesti päätöksen. Hirsilän pihasaunassa kiuas makkaraa mutustaessa löytyi jälleen valaistuminen. Mustang pääsee harrastamaan, mutta jonkun muun käskyttämänä. Puhelinyhteys jälleen Kevytrahti motorsportin vetomies Rajalan Mikkoon aiheutti pitkän hiljaisuuden langan toisessa päässä, josta lyhyen -nokunmutkun- neuvottelun jälkeen asia oli sovittuna. Tosin meitä kiellettiin jatkossa käydä saunassa ilman valvontaa.

Kylmiltään Mikko ei kisaan suostunut lähtemään, joten lähdettiin testaamaan autoa harjoitus ek:lle Juupajoelle. Testien jälkeen mietteet autosta eivät olleet puolesta tai vastaan vaan täysin päinvastoin. Jälleen yksi, jonka ennakko asenteet valtamerialuksella ajamisesta kinttupoluilla lensivät romukoppaan. Mustangin helppo ajettavuus ja riittävä vääntö teki mieheen sellaisen vaikutuksen, että heti kotiin päästyä nettiauto napsahti auki ja liittyminen kerhoon oli tehty. Tältä polulta ei olisi enää paluuta.

Kisapäivän aamuna miehistötetris huoltoautoon ja lyhyt moottorimarssi soranlennätys pyhättöön, samalla kun kuljettaja muistelee alkukantaisia riimejä, joita ralligladiaattorit ovat käyttäneet aina Nesterallin ajoilta asti. Nyppytäys, oikeatäys 100, erivasen kirraa, oltiin siis tutulla tiellä. Kartturiksi Mikolle lähti huutamaan vauhtia hänen oma pomonsa Tapani Merioksa, joka myös on motorsport miehiä. Pelto varikolle pesiminen arvelutti, koska sateet olivat olleet viimeaikoina kovin voimakkaita. Pahimmat kosteikot oli onneksi rajattu pois käytöstä ja sisäkameran käyttökurssin jälkeen päästiin huoltoporukan kesken lähtemään penkalle kannustamaan kisailijoita, kunhan oli ravittu itseämme kasalla rallimakkaraa.

Löytyikin pitkän suoran päästä terävä nyppylä, missä varmasti nähtäisiin näyttäviä ajosuoritteita. Alussa tuli lauma vakioautoluokkalaisia jotka eivät juurikaan telluksesta irtautuneet. Pistettiin siis Mikolle viestiä ettei nypylle tarvitse jarruttaa. Seuraavaksi tulikin sitten kovimpia F-ryhmän kilpureita jotka vahvistivat epäilyksemme oikeiksi parikymmen metrisine leiskautuksineen.

Tällä välin Mustang kävi jo vaihdekaaviota lävitse tiuhaan tahtiin tappiin asti, olihan ensimmäinen kilometri isoa valtion tietä aina ensimmäiseen risteykseen asti, joka aiheuttikin harmaata karvoitusta monelle kilvoittelijalle jopa horisontaalisina häiriöinä. Mustang tuntuu muuttuvan kiihtyväksi kelkaksi ensimmäisellä jarrutuksella ja risteys tulee kuin silmille. Käsijarrulla avustettuna takakulma edellä mutkaan ja pyörähdys ei ole koskaan ollut näin lähellä. Matka kuitenkin jatkuu kiemurrellen pitoja etsien kohti seuraavaa mutkaa. Puolen kilometrin päästä tiedetään piilossa olevan ysikymppinen oikea talon taakse jossa varmasti olisi laumoittain katsojia. Jarrutuksessa Mustang lähteekin vasemmalle sladiin josta saatiinkin näyttävä vastaheitto oikealle tarjoillen sorakylpyä ulkopenkan kameroille. Onneksi luistattelu söi vauhtia pois, että sisäpenkassa ollut traktorin muna nopealla linjalla olisi saattanut verottaa oransseja osia Mustangin keulasta.

Huoltomiehistöä oli alkanut jo tässä vaiheessa jännittää, kun ei ääntä lähestyvästä kilpurista ruvennut kuulumaan. Kamerat tanassa täristiin penkalla, kunnes metsän takaa rupesi kuulumaan tuttua V8 möyryämistä. Muu yleisö nypyllä ryhtyi taputtamaan, ennen kuin auto oli edes näkyvissä! Möyryäminen ei katkea missään kohtaa ja ilmalento on samaa luokkaa kuin kovimmat ähväläiset hyppivät. Mitä nyt tiehen tulee suurempi reikä kuin muilla. Ei se sitten nostanut nypylle, kerrankin joku kuuntelee ohjeita! Yleisön reaktiot ovat hienoa seurattavaa, ja kommentit ajavat harrastamaan tätä myös jatkossakin.

Mustang kerkiää edetä jo nypyn jälkeiselle risteys oikeaan, jossa on iso mänty sisäkurvissa. Kuljettaja ei vielä ole sisäistänyt auton ulkomittoja ja etukulma nuolee männyn kyljestä pölyt pois, kuitenkin mitään jälkiä jättämättä. Polttoaineen säännöstelyvaijeri kireänä viimeinen kilometri maaliin ja huolto saa viestin: Selkään sattuu! Kuskin selkä oli ottanut kipeää hypyssä, jota tiimi lääkitsee kasalla rallimakkaraa suoraan grillistä. Enää ei harmita yhtään rikkinäinen selkä ja suunta kohti seuraavaa kierrosta.

Toiselle kierrokselle ohjeistettiin lopettamaan kilvanajo, ja ryhtyä nauttimaan ajosta. Rennompi tunnelma aiheuttikin sen että ajasta lähti kuusi sekuntia pois edelliseen kierrokseen. Lopputuloksissa Mustang oli siellä missä normaalistikin. Yleisen puolivälissä 41/85. Auto ei ole vielä kilpa-auto vaan harrastelaite. Kehitystyötä tehdään kun siihen löytyy rahoitus, ja sijoitukset tulevat varmasti nousemaan. Nyt on saavutettu tämän kehitysvaiheen huippu. Auto ehjänä kotiin, tästä on hienoa ponnistaa seuraavaan soran lennätykseen, joka on Hämeenkyrön rallisprintin etuauto hommia.