Etusivu
Tiimi
Autot
Kilpailukalenteri
Kisatarinat ja -kuvat
Galleria
Videot
Muu kalusto
Yhteistyökumppanit

Keurusselkä 4. miniralli 25.2.2017

Fuusioituminen sohvan kanssa oli saatettu lähes täydellisesti loppuun kunnes eräänä päivänä Rallimiehet ry ilmoitti ilosanoman Keuruun tummista metsistä lopettaen integroitumisen. Harrasteralli-kilpailu ajettaisiin aivan tuossa naapurissa. Sohvasta rimpuilemalla irti ja varovainen lähestyminen Mustangia, joka oli ajettu edellisen kurmootustapahtuman jälkeen katokseen ja unohdettu sinne. Hellä kosketus starttinappulaan ja kahdeksan mäntää heräsivät talvihorroksesta, kuin heidän kattovalaistus olisi sammutettu vasta eilen. Piikkirengastilanne oli yhtä surkea, kuin jo monta vuotta sitten. Piikit heiluvat halkeilevassa kumissa kuin Suomen lippu satavuotisen kansamme lipputangossa. Vetomies Ruottusen Jonnilta saatiin sarja nopeiksi opetettuja piikkejä Volvon alta ja oma tytär suostui kartturiksi ensimmäiseen ralliinsa, joten eipä siinä muu auttanut kuin pistää ilmoittautuminen sisään.

F350 pakattuna repullisella evästä, Malisen perheellä ja luottomekaanikko Korhosella lähdettiin kisa- aamuna kimpoilemaan kohti Keurusselän taisteluareenaa, kunhan naisväki oli ensin saanut kuljettajan revityksi irti sohvasta. Kisapaikalla normaali rutiinien jälkeen alkoi tuo raastava odotus päästä oikaisemaan oikeaa nilkkaa ja ohi kiitäviä mäntyjä ja kuusia. Toivottavasti tälläkään kertaa ei sada käpyjä nokkapellille. Tapahtuman urheilu osuus vietettiin pukuhuoneessa, jossa taas pimeässä kaapissa säilytetyt ajohaalarit olivat taas kutistuneet muutaman koon. Haalareihin sisään hypätessä rupesi ohimolla esiintymään kiiltoa, kun piti ryhtyä rimpuilemaan ajokenkiä jalkaan kolme numeroa liian pienissä haalareissa.

Varikolta oli muutaman kilometrin siirtymä Hotelli Keurusselän pihaan, mistä oli kilpailun virallinen lähtö. Jonossa edessä olleesta Escortista poiki kytkinvaijeri juuri ennen lähtölavaa. Sinne jäivät pojat pajottamaan kilpuriaan, kun me kurvattiin kohti ensimmäistä erikoiskoetta. Siirtymällä vhiilis kilvanajoon oli pikkasen hukassa, mutta eiköhän se viivalta irtoamisen jälkeen rupea löytymään. Pätkän lähdössä viriteltiin kaikki kolme kameraa tulille ja päästiin kellon vapauttamana irti siviiliautoilun säännöistä. Latu on hyvin kapeaa ja routapatteja on ennätys määrä. Auto tuntuu olevan enemmän ilmassa kuin maassa. Tämän tien piirtäjä on pakostakin nauttinut piirustuspöytänsä ääressä muutakin kuin kansalaisluottamusta, tiellä ei ole laisinkaan luonnetta eikä millään tavalla ennalta arvattava. Nyt on haasteellinen tie. Vastaan tulee ysikymppinen risteys vasemmalle jyrkkään ylämäkeen. Jarrutus lipsahtaa pöperölle ja aavistuksen pitkäksihän luisto menee risteykseen. Auto pysähtyy keskelle tietä josta matka jatkuu tuskallisen hitaasti pitoja metsästäen. Vähän matkaa eteenpäin tullaan metsästä hakkuuaukealle ja nypyltä tie näyttää selkeästi jatkuvan suoraa. Nypyn laella todellisuus iskee kuin miljoona tiskirättiä. Tie kääntyy täydet 90 astetta oikealle ja paikalla on kansaa todistamassa tulevaa virhearviointia. Vaistonvaraisesti kiskaisu käsijarrusta ei tuotakaan toivottua perän irtoamista, joten ainoa vaihtoehto olisi yrittää kääntää auto kaasulla mutkaan joka on jo käytännössä kohdalla. Ainoa vaihtoehto on koittaa minimoida vahingot ja antaa menne viimeiset metrit jarrut lukossa suoraan ojaan. Lievä tössäsy vastapenkkaan ja juuri kun liike pysähtyy on autossa kiinni kymmeniä käsipareja nostamassa 1400kg malmikasaa kivikosta. Seuraavat kaksi minuuttia nostajat punnertavat tosissaan ja matka pääsee jatkumaan. Seuraava puolikilometriä auton mahdollisia vaurioita kuunnellen tulee muistutus keskittymisen tärkeydestä, kun jälleen nojaillaan Mustangin kyljellä lumipenkkaan. Mustang ei kuulosta vioittuneen pakoputkiston takia enää urheiluautolta, vaan väsyneeltä raggarilintalta. Vihdoinkin vastaan tulee pelastava maali josta lyhyen siirtymän jälkeen pääsee parsimaan muoviosia takaisin ruotuun.

Muutamaa nippusidettä myöhemmin löysimme itsemme toisen erikoiskokeen lähdöstä. Sisäkamerat aloittavat lakkoilun. Niiden mielestä, jos me olemme ajavinamme kilpaa, ne on kuvaavinaan. Vakavia laitteita, eivät ymmärrä mitenkä voi miehistö nauraa vedet silmissä kesken kilvanajon. Lähdössä varoitellaan parisataa metriä ennen maalia olevasta mutkasta johon on langennut paljon kalustoa. Varoituksella ei juuri mitään tee, koska mitään kiintokohtaa siihen ei ole. Pöperöä on reitillä reilusti ja vähemmän tahattomin jatkettujen sivuluisujen matka etenee mutkasta toiseen kunnes saavumme tuohon alussa varoitettuun paikkaan. Alamäessä jarrutus paikka on hiekalla, joka jo sinänsä kertoo jotain, vaikka tie äkkiseltään näyttää jatkuvan suoraan. Silmillehän tämäkin oikea lievästi tuli, mutta käsijarrulla kioski vinoon ja petaali lattiaan. Kiireessä ei kerinnyt vaihtamaan pienemmälle, mutta kummasti Mustang jaksaa rouhia isänmaata kahdentuhannen moottorinkierroksen raivolla ja paikasta selvittiin. Pätkän jälkeen takaisin huoltoon juottamaan Ponia sekä miehistöä.

Kolmas pätkä olikin täysin sama kuin ensimmäinen, joten nyt tulisi tiemuisti tarpeeseen. Yksikään kamera ei enää ole yhteistyöhaluinen, josta annoimme haisevan nootin. Pätkä on lähes kolmen sadan kilpurin jälkeen mielenkiintoisessa kunnossa. Nyt ajaminen vaatii keskittymistä lujempaa kuin koskaan ennen. Romua on reitin varressa kuin Ratteen portilla itsenäisyyspäivänä. Puolessa välissä huomasi silmien kuivuvan päähän, kun ei ollut huomannut räpytellä. Sitten, kun aloitti räpyttelyn, alkoi silmät vuotaa nestettä. Samalla aurinko alkoi paistaa suoraan silmiin, joten edessä siintävä tie hämärtyi lähes olemattomiin. Auto jatkoi kuitenkin samanlaista lengerrystä kuin tähänkin asti, nostelu ei ollut edes vaihtoehto. Sitten tultiin metsästä hakkuuaukealle, joka heti tunnistettiinkin meidän ulkoilu paikaksi ykköseltä. Koppa vinoon ja raivokkaasti Mustang karjuen selvitämme mutkan ja seuraava suorakin menee kuin lentäen. Kirjaimellisesti. Routapatit lähettävät ratsukkomme ilmojen halki takaisin tellukselle, ja pohjakosketus tuntuu istumalihaksiston jatkeessa asti.

Samaa linjaa jatkaen maaliin asti ja kunhan kuljettaja on saanut irroteltua kielensä kuivuneesta kitalaesta, vhiilis on varikolla korkealla. Tavoite saavutettiin, maaliin päästiin ja poskipäät hellänä nauramisesta. Kartturi oli heti kyselemässä, että koska on seuraava kisa, tätä oli saatava lisää! Uusi harrastaja oli syntynyt. Pakenemin kotiin rallisaunaan huollon kanssa punomaan uusia juonia.

Mitenkäs meni noin niin kuin tuloksellisesti? Luokassa oltiin 16. mutta, jos emme olisi törttöilleet kahta minuuttia ykkösellä olisi ajettu aikamme riittänyt luokan 8. sijaan. Sinänsä emme olisi siitäkään olleet yhtään rikkaampia sillä luokassa seitsemän sai munakipon kotiin viemisiksi.