Etusivu
Tiimi
Autot
Kilpailukalenteri
Kisatarinat ja -kuvat
Galleria
Videot
Muu kalusto
Yhteistyökumppanit

Piippola harrasteralli 6.1.2018

Laitetaan kaksi Orivesiläistä moottorihörhöä Mustangin rattiin, tulokseksi saadaan suomalaista moottoriurheilun historiaa. Pony Express Racing (oranssi) sekä Kevytrahti Motorsport (punainen) ilmoittautuivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa ajettavaan harrasteralli R-cup sarjaan kahdella Mustangilla. Kauden aloittavaan Piippola ralliin laitettiin ilmoittautuminen ajoissa sisään, joka toimi motivaattorina saattaa vaiheessa oleva kalusto kilpailu kuntoon.

Oranssi sai viime hetkellä yllensä uuden maalipinnan. Punaisessa tiimissä painittiin jarrujen kanssa vielä lähtöpäivänäkin. Kevytrahti sponsoroi reissuun kuljetuskalustoksi täysperärekan, jolla saatiin kalusto kivuttomasti kisapaikalle. Mitä nyt lähtöpäivän lähtöä viivytti edellisen kuljettajan unohdettua sähköt kiinni kärryyn siitä irroittautuessa. Töpseli lähti, johto jäi. Pientä kenttäremonttia myöhemmin päästiin viimein liikkeelle ilta kahdeksan jälkeen.

Perille majoitukseen päästiin puoli yhden aikaan yöllä, ja mitä tekee rättiväsyneet matkalaiset? Menee tietenkin saunaan. Kahden aikoihin päästiin viimein painamaan entiset pellavapäämme höyhen saarille. Koiranunisen yön jälkeen, silmät sipulirenkaina, suoritettiin viimeinen tunnin siirtymä kisapaikalle. Katsastuksessa ihmetystä aiheuttaa ammattikatsojien apuvälineiksi rakennellut vanhoista turvavöistä tehdyt itsekelaavat vetoliinat. Tiukka aikataulu pisti laittamaan vauhdilla piikkirenkaita autojen alle sekä astumaan ajohaalareiden sisään. Olisimme auttamatta myöhästyneet lähdöstä, jollei meillä olisi ollut huoltomiehenä kiistatta Suomen nopein Starlet kuljettaja, Marko Mansikkamäki.

Ensimmäiselle pätkälle lähdettäessä on AT henkilökunta tietoisia Mustangien välisestä kilvoittelusta. Seuraamme perästä, kun Mikko ampaisee Mustangilla reitille sorakaaren seuratessa perässä. Me pääsemme heti turvallista matkaa toivotusten jälkeen takaa ajoon. Tie muistuttaa ennemmin panssariuraa, kuin maantietä. Kaksi pitävää uraa joiden ulkopuolella parikymmentä senttiä lumisohjoa. Urat on niin syvät että ohjaaminen on paikoin turhaa. Nyt kysytään keskittymiskykyä, tätä röykyytystä on luvassa seuraavat 20 kilometriä.

Tällä välin Mikon kartturi huutelee lisää vauhtia, johon saa epätoivoisen vastauksen pedaalin olevan rintapellissä koko ajan. Meno tuntuu hyytyvän jokaisen kilometrin jälkeen, sillä konehuone on haukannut lunta runsaasti sisäänsä. Turhautumien huippu saavutettiin, kun taustapeiliin ilmestyi Mustangin valot. Väistämis mahdollisuutta ei ole kapealla uralla, joten on vain tyydyttävä tyrkkäämään lopuilla tehoilla edellä karkuun kaukana horisontissa häämöttävää maalia. Takana olevassa Mustangissa tunnelma on aivan jotain muuta, viilis on kuin vuonna -95. Kello ei imartele kummankaan autokunnan suoritusta, eikä se oikeastaan ketään tässä kohtaa kiinnostakaan.

Molempien autokuntien siirrettyä huomattava summa polttoainekauppiaiden kvartaali tulokseen, matka jatkui kohti seuraavaa pätkää. Siirtymällä saatiin maistiainen kauneimmasta pohjoisen maisemasta runsaine tykkylumi puineen. Tällä kertaa päästään lähtemään pätkälle oranssi edellä ja punainen perässä. Samanlaiset urat löytyy täältäkin, ja niitä riittää tällä kertaa 24 kilometriä. Heti lähdössä on nypyn takana reikä toiseen ulottuvuuteen keskellä tietä, ja molempien Mustangit ottavat reiän vastaan todella rajusti. Oranssilla autokunnalla matka jatkuu ilman ongelmia puolen välin risteykseen asti, jossa tulee vaihtomissi pahimmalla mahdollisella hetkellä ja luistelu pöperölle jumiin on tosiasia. Nyt nostajat pääsevät koeponnistamaan nostoliinat, jotka tuntuvat ajavan asiansa. Vielä nostajille tarjoillaan tikkarit esimerkillisesti suoritetusta työstä ja poistumme paikalta. Punaisessa lämpöongelmat jatkuvat, ja kaupan päälle nokkapelti päättää heittäytyä tuulilasille. Kartturin poistuessa kilpurista kypäräpuhelimien piuhat päättävät päivänsä. Samassa hässäkässä silmälasit katoavat Mustangin uumeniin. Nokkapeltiä kiinni taistellessa onnistutaan saamaan vain toinen lukoista kiinni. Matka jatkui raivokkaasti eteenpäin. Vähän kävi miehistöä jännittämään pimeillä nyppylöillä, koska se aukeaa uudestaan ja suunta on täysin hukassa.

Pelti pysyi kuitenkin paikoillaan aina huoltoon asti, jossa päänvaivaa aiheutti jäähdytin järjestelmän voimakas vajaus. V6 oli ottanut tässä vaiheessa jo pahasti kipeää. Mikko oli rankaissut Mustangia pätkällä kovempaa, kuin kukaan koskaan aikaisemmin. Polkeminen oli ollut niin raakaa, että kaasujalasta oli pikkuvarpaan kynsi irronnut! Oranssi oli kerinnyt jo tankkauspaikalle, jossa tankkiin loroteltiin jälleen myyjän lasten lukukausimaksun verran menovettä. Nyt selvisi Mustangin kulutus, vain litran kilometrillä!

Kolmannelle pätkälle on jo pimeys laskeutunut, ja nyt ollaan täysin lisävalojen varassa. Oranssi laukkaa reitille aavistuksen vajaalla valaistuksella, mutta varmanpäällehän tässä ollaan ajelemassa. Punainen tulee perässä pätkälle ja startin jälkeen auton lämppäri lopettaa lämmittämisen. Matka jatkuu siitä huolimatta koska nyt paana on huomattavasti ajettavammassa kunnossa edellisiin. Muutama kilometri myöhemmin moottori leipoo lopullisesti ja keskeytys on edessä. Tästä muutama kilometri eteenpäin oranssi tulee suoralle jonka päässä on loiva nyppylä ja tie selkeästi on jatkuvinaan suoraan. Nypyn jälkeen tie jatkuukin ennakko odotusten vastaisesti oikealle. Havainnon jälkeen Mustang heitettiin poikittain ja viimeisenä toivona kaasu pohjaan. Perä tökkää vastapenkkaan ja lyö keulan ojaan. 50 metriä myöhemmin voi nostaa kaasun ylös liikkeen pysähdyttyä. Ei yhtään yleisöä ja mahasta kiinni ojanpohjalla. Olemme pakotettuja keskeyttämään vaikka auto vielä toimisikin.

Mikko pääsi pätkän maaliin narun perässä, meidät järjestäjän avustuksella takaisin tielle päästyämme liityimme heidän seuraan. Keskinäisessä kisailussa oranssi pääsi pisemmälle, mutta tässä tilanteessa tuskin löytyy voittajaa. Saunassa haettiin linjat kohdalleen pitkälle yöhön, josta seuraavana aamuna motorsport maku suussa päästiin aloittamaan kotimatka. Taas saa talleissa polttaa valoja että molemmat ovat viivalla seuraavassa R-rallicupin kilpailussa Keuruulla 10.2.