Etusivu
Tiimi
Autot
Kilpailukalenteri
Kisatarinat ja -kuvat
Galleria
Videot
Muu kalusto
Yhteistyökumppanit

Ford Mustang 1967

Olimme yrittäneet säästää keittiöremonttia varten, mutta kasaan saatu summa ei kilpailutuksista huolimatta riittänyt tarveaineisiin, joten päätettiin sijoittaa kasaan saatu summa viisaasti.
Teamin ensimmäinen Mustang käytiin siis ostamassa Tyrväältä 1998, jossa se oli toimittanut peltoauton virkaa.
Auto oli täynnä hienoja sähköpatentteja sekä mystisen paljon Volvon osia. Tekniikka autossa oli ostohetkellä 351W + T10 + 8".
Ennen kotitalliin menoa käytiin paikallisessa tee-se-iha-ite-autopesulassa huuhtomassa muutama kilo EU-tukiaiskelpoista maa-ainesta pois alustarakenteista ennen kuin päästiin tekemään autoon tarvittavaa huoltotoimenpiteitä, joiden jäljiltä lattialta löytyi kasa sähköjohtoa, joka ei ollut johtanut mihinkään, märkiä jarruosia sekä kansipahvit kera Volvon tuulettajan siipien.
Autoa on pikkuhiljaa korjailtu ja paranneltu, kuitenkin pääpaino ollut pitää auto kokoajan ajossa. Montaa kertaa ei ole ollut, että vuosikatsastus olisi jäänyt suorittamatta. Autolla on keritty ajamaan mm. FMOC autoslalomia, Himoksen ylämäki kisan kakkonen, Natikoissa kuminpolttokisan voitto sekä pari talveakin Mustang toimi käyttöautona. Mustangilla on keritty vetää perässä niin autotraileria kuin asuntovaunuakin.

FMOC FunRun-tapahtuma Turussa johti auton alustan mittavaan peltiremonttiin, kartturin valittaessa kenkien kastuvan aina vesilätäkköön ajettaessa. Lähes kaikki lattiapellit vaihdettiin ja samalla valmistettiin 60x60x3 profiiliputkesta lattian läpi tulevat rungonyhdistäjät. Homma osoittautuikin parhaaksi muutokseksi auton ajettavuuden kannalta.
FMOC FunRun Oulussa taas puolestaan pisti korjaamaan auton lämmityslaitteen, Volvon lämppärinkennon antautuessa nelostiellä. FMOC FunRun Jyväskylässä päästiin ajamaan isoa kovaa Jyskälässäkin ajettuja sorateita pitkin. Suljetulla tiepätkällä (Pöykky) autolla ajettiin koko kerhon pohja-aika, josta se lopullinen idea Mustang-ralliauton rakentamisesta todennäköisesti sitten lähtikin.

Tekniikka on nykyään 5.0/T5/8". Wanha kuulamutteriohjaus on vaihtunut hammastankoon, lukuisten painiliikkeiden jälkeen alkuperäisosien kanssa. Takajousitus on aiheuttanut paljon harmaata karvoitusta. Milloin on ollut liian kova, liian pehmeä, perä taivaissa tai maannut toppareiden varassa. Rompetorilta ostetut uudet jousipakat nostivat perän -70 tyyliselle tasolle, joten ne purettiin, norrat vietiin jousitakomoon jossa ne käännettiin ympäri. Pakat kasattiin ja nyt ständi rupeaa olemaan kohdallaan. Lisää palikoita on tulossa, eli painiottelu ei ole vieläkään ohi. Nokkapelti, etulokarit ja puskurit ovat vaihtuneet lasikuituisiin, etupenkkeinä on RS2000 Escortin jakkarat. Etunapoihin löytyi pultattavat 1" spacerit sekä taakse 1/2" mahdollistivat autossa käytettävän uudempien Mustangien 17" vanteita. Auton kehittely jatkuu sen mukaan kun varallisuus ja aika antaa periksi.